Niin. Mulla ei ole yhtään hajua, minne haluan mennä, missä haluan olla, mitä haluan tehdä ja kenen kanssa olla. Mulla särkee päätä, kun yritänkin ajatella tätä.
Haluanko mä lähteä vielä Turkkiin?
En tiedä. Luultavasti kyllä. Sinne vetää ei pelkästään jo geenit vaan se on se jokin, joku kaukokaipuu, joku halu erilaisuuteen. Sehän ei mitään herkkua tai helppoa ole olla siellä, varsinkin nyt, kun mun pitäisi hommata uutta työtä mikäli sinne halajan. Mutta jos mä jatkan Alanyassa tai oikeastaan missä vaan ramppaamista, täältä on turha etsiä mitään kokoaikaista työtä. Josta päästään seuraavaan dilemmaan:
Pitäiskö mun alkaa "aikuiseksi", hommata oikea kämppä ja oikeita töitä?
Tää on mulle nyt se isoin juttu. Tuntuu että kaikki mun ikäiset opiskelee elämänsä ammattia, on elämänsä töissä ja suunnilleen perustamassa jo perhettä. Eihän se niin ole, mutta siltä se tuntuu. Tuntuu että mä oon jotenkin jumissa.
Mutta edelleen, jos jatkan kulkemista Euroopan toiselle laidalle, on turha hommata omaa kämppää turhaan maksettavaksi tai hommata niitä "oikeita" töitä. Toisaalta, mulla on loppuelämä aikaa istua omassa kämpässä ja käydä tekemässä aikuisten töitä.
Mitä mä teen tällä elämällä.
Mä oon kohta syrjäytymisvaarassa, varsinkin jos en saa täältä jotain kehittävää tekemistä, siis töitä :D oon hakenut vaikka mitä, mutta vähän on sellaisia mihin voisin edes hakea. Sitten jotain siivousta/lehdenjakoa/puh.myyntiä joku 5h/viikko, joo-o.
Mä oon elänyt yksin vieraassa maassa, mä oon tehnyt töitä vaikeiden ihmisten kanssa, mä oon elänyt toisessa kulttuurissa ihan yksin, ei tässä siitä ole kysymys ettenkö pystyisi johonkin aikuiseen, "oikeaan" elämään. Mä en vaan tiedä mitä mä haluan! Ja mikä ois oikee ja järkevä ratkaisu.
Oon aina ollu sellainen että mietin liikaa. Mulle on lukematon ihminen sanonut don't think so much. Tällaisessa tilanteessa lisään vaan vettä omaan myllyyni ja tuun hulluksi.
Ei auta kun katsella tää talvi mille tässä alkais. Mikä vituttaa ja mikä ei. Ja keväällä katsoo mihin sitä lähtee vai lähteekö mihinkään. Olis vaan kiva tietää vähän etukäteen mitä elämä tuo tullessaan.Mä kuljen tässä elämässä vähän ääripäästä toiseen, vaikeuksista voittoon, vastoinkäymisistä onnistumisiin, 24/7 -työnteosta työttömyyteen.
Niin ja yks hikoiluttava asia vielä. Mä oon hakenut Turkin kansalaisuutta YLI VUOSI SITTEN syyskuussa 2012 ja mulla ei vieläkään ole papereita kourassa. Ne ei enää edes vastaile mun viesteihin sieltä. Mun paperit ilmeisesti lojuu maailman hitaimman, työtä vieroksuvan, itseään virkamieheksi kutsuvan laiskurin pöydällä jossain keskellä Turkkia. Tai jossain isän kotikylässä. Vielä pahempaa. Mulla alkaa kärsivällisyys loppua, mutta niin paljon on pistetty rahaa kaikkiin papereihin ja käännöksiin ja hätyytelty sukulaisia ettei tätä voi tähänkään jättää. Seuraavalla Helsingin reissulla meen lakkoilemaan lähetystön portaille. Vaikka ei ne raukat siellä asialle voikaan mitään kun ne paperit edelleen jumittaa Turkin päässä :D mutta voi jumalauta sentään.
Mikki nukkuu aina tälleen tyynyjen välissä. Tekis itekin mieli mönkiä jonnekin ja kömpiä esiin joskus keväällä miettimään uudestaan tätä elämää :D
Huomenna suunnitelmissa leffailta kaverin kanssa ja perjantaina juhlimaan Kemin yöhön hyvin pitkästä aikaa. Jotain elämää siis meikäläisellekin. Hieman lenteli ajatus asiasta toiseen tässä postauksessa, mutta vähän erilaisempaa välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti